perjantai 29. marraskuuta 2019

Joulu tulee taas

Ja mulla on kaikki melkein valmista, tosin pysyn vieläki näissä syötävissä lahjoissa.

Nämä sukat tein itselleni, koska aikasemmat oli jo niin löystyneet käytössä, etteivät oikein pysy enää jalassa.
Lanka: Novita 7 velj. Mökki
Puikot: 3,5mm
Menekki: n. 150g
malli: Novitan sukkalehti muunneltuna pitkällä mallilla

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Projekteja kodin ulkopuolella

Niin sitä on taas vierähtäny aikaa ja asioita ollu... Olen lähtenyt kolostani ihmisten ilmoille ja lähtenyt tekemään kodin ulkopuolellakin käsitöitä.
Noh, nyt on ainakin kokeiltu makramee ja ommeltu pari ostoskassia.






tiistai 18. kesäkuuta 2019

Kyllä meinas itku tulla

Nimittäin ompelukoneen kanssa. Oletteko ikinä kuulleet, että uudet ompelukoneet olisivat nirsoja langoista ja neuloista? Minä en ainakaan ole kuullut. No siinäpä syy, miksi hermot menee tuohon uuteen koneeseen. Tämä joululahjani ei nimittäin huoli, kun ogranin neuloja. Piti kysyä facebook-ryhmästä neuvoa, että miksi koneeni käyttäytyy näin, niin ensimmäinen vastaus oli "väärän merkkiset neulat" No koneen mukana tuli muutama organ-merkkinen neula, niin niillähän se lähti rullaamaan.


Melkonen tahtojen taisto, mutta organin neulalla sain ommeltua muokattuun t-paitaan uuden selkäkappaleen, kun en tuntenut oloani mukavaksi noin avonaisessa paidassa. T-paita on harmahtava ja vanhasta väljähtyneestä topista leikkasin selkäkappaleen ja ompelin sen kiinni... Nyt on hyvä!

tiistai 12. maaliskuuta 2019

maanantai 31. joulukuuta 2018

Tylsiä hommia on...

Nimittäin pipon neulominen, jossa ei oo mitään kuviota. Silmukoiden luominen on ehkä vastenmielisintä, jonka tiedän neulomisessa, joten päätin ettiä ohjeen, jossa alotettais pipon neulominen ylhäältä päin. Löysinkin ja hukkasin sen taas, joten ei oo linkata sitä tähän postaukseen.
Lanka: Teetee alpakka
Puikot: 3mm
Menekki: 50g

tiistai 20. marraskuuta 2018

Vierähtipäs aika taas

Enkä minä oo saanu juuri mitään aikaseks, toki opettelin kesän aikana uudestaan maalaamaan vesiväreillä ja hankin itselleni paremman välineistön.
Kuvat maalauksista löytyvät täältä.

Nyt sitten itse käsitöihin. En ole näemmä tehnyt mitään valmista sitten aikasemman blogipäivityksen, olen kyllä kauheasti alottanu kaikkea. Mutta otetaanpa yksi kokeilu, mikä tuli valmiiksi.
Tein jääpaloja ja ostin ikeasta valkoset pussilakanat ja kokeilin jäävärjäystä



Nämä värjäsin sulamisvedessä


Väriaineet on ostettu tokmannilta Nitor merkkisiä
Sitten neuloin sukat
Joku riikinkukkokuvio tais olla, en muista, ku hukkasin ohjeenkin kesken teon, mutta osasin neuloa loppuun nämä kuitenki. Lanka on sama, kuin edellisessä postauksessa, väri vaan on eri.
Tässäpä nämä aikaansaannokset tällä kertaa.

P.S. Kun värjäät kankaita, suojaa alue, millä värjäät, ettei käy niinkun minulla, jolla on nyt fuksian väriset lauteet.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Kevät jo kolkuttelee

On kyllä ollu niin saamaton olo taas. Kaikki työt seisoo, eikä mitään tunnu valmistuvan. Noh sain yhet sukat sisulla valmiiks, koska kaikki olemassa olevat oli rikki.

Lanka: Novita 7 veljestä Polaris
Puikot: 3,5mm
Menekki: 100g

Näitä oli kiva tehdä, mitä nyt jouduin kertaalleen purkamaan, koska 100g ei oikein riitä sukkiin, jos tekee leveemmällä varrella... Käytin alussa 60s, mutta purin sukan ja tein lopulta 52s. Kaavio on sinällään todella helppo, etten sitä tarvinu enää parin kerroksen jälkeen.